Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö - tapaus 1.
(Tapaus: Nurminen.)



Mies oli ryypännyt hyvän aikaa ja oli tukevasti humalassa. Hän oli yksin kotona ja päätti lähteä naapuriin katsomaan, että josko lyötyisi vähän juttuseuraa.
Naapurissa oli ensimmäiseksi vastassa rouva jota mies sätti, kuten bipolaarihäiriöstä kärsivä saattaa ilman sen pahempaa tarkoitusta tehdä. Myöhemmin oikeudessa rouva kertoi, että tämä naapurin mies oli käyttäytynyt omituisesti kun oli tullut kylään.

Naapurissa oli paikalla myös perheen isä. Isä istui olohuoneen sohvalla ja mies hetken jutteli hänenkin kanssaan sekavia. Tuon jälkeen mies kuuli ääntä naapurihuoneesta jonka ovi oli auki. Siellä oli perheen tytär ystävättärensä kanssa, mies meni huoneeseet, tervehti tyttöjä ja alkoi höpöttää sekavia. Jossain vaiheessa puheet käänytivät tyttöjen mahdollisiin poikaystäviin ja kai olivat jonkin verran seksuaalissävytteisiäkin.

Mies itse muistaa, että hän olisi vain istunut oven suussa olleella tuolilla. Jotenkin kai asia voisi olla niinkin, sillä olihan paikalla toisen tytön isä ja äiti, ja päästäisivätkö selvät vanhemmat sekavasti käyttäytyvän miehen tyttärensä huoneeseen ilman tarkkailua? Ainakin varmaan kuuntelisivat korva höröllä?

Tytöt kertoivat myöhemmin, että tämä sekava mies oli ottanut toista tyttöä kiinni selästä/niskasta ja laskenut toisen kätensä tämän rinnuksille. Samalla mies oli höpöttänyt sekavia juttujaan. Tuo tilanne ei kestänyt kuin ehkä minuutin verran. Sen jälkeen mies otti toista tyttöä kiinni jalasta, nilkan kohdalta. Edelleen mies puhui hölmöjä ja havahtui tähän itsekin ja päätti poistua asunnolta.

Oikeudessa naapurin rouva myöhemmin kertoi, että hän oli taluttanut miehen pois asunnosta. Mies oli tuosta täysin eri mieltä, hän oli varma, että oli poistunut itse ja omasta aloitteestaan. Oikeudenkäynnissä hän ei täysin kyennyt muistamaan tapahtumia koska oli tuossa tilanteessa ollut vahvassa humalassa. Bipolaarihäiriöstä kärsivien taudinkuvaan kuuluu kova humalajuominen aika ajoin ellei sairauden lääkitys ole kunnossa.

Asia väitettiin tapahtuneeksi huhtikuun 2007 lopulla. Poliisi kutsui miehen kuulusteluun syyskuun puolivälissä 2007.

Oikeudenkäynnissä tuomari ja lautamiehet päätyivät siihen, että miehen käytökselle on voinut olla vain yksi mahdollinen syy. Syy oli se, että mies oli tavoitellut toiminnallaan seksuaalista kiihotusta. Mies tuomittiin maksamaan kummallekin tytölle korvauksia 2.500 euroa, ja lisäksi oikeudenkäyntikulut ja sakot.

Lisää asiasta - klik.

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö - tapaus 2.
(Tapaus: Tuntematon.)

Mies oli mennyt naisystävänsä luokse kyläilemään. Sekä mies että nainen olivat illan mittaan jonkin verran ryypiskelleet. Paikalla oli myös tämän yksinhuoltaja naisen tytär. Jossain vaiheessa iltaa miehelle ja naiselle oli tullut pientä sanaharkkaa. Asia oli kuitenkin sovittu ja ryyppäämistä jatkettu. Koko ajan paikalla oli myös naisen 15-vuotias tytär.

Illan jatkuessa mies alkoi tulla agressiivisemmaksi ja nainen vaati häntä poistumaan. Mies ei kuitenkaan muitta mutkitta suostunut lähtemään vaan hangoitteli vastaan. Äiti huusi tytärtään apuun, että yhdessä kantaisivat miehen pihalle, miehen ja naisen välillä käytiin tuossa vaiheessa jonkinlaista pientä kädenvääntöä.

15-vuotias tytär tulikin pyydettyänä paikalle ja alkoi myös vaatia agressiivisen oloista miestä poistumaan. Tyttö oli tuohon aikaan jo pukenut yöpaidan päälleen, myöhäinen ilta kun oli. Siinä sitten riidan tuoksinassa mies tarrasi kädellään kiinni tytön yöpaidan helmaan ja kävi jopa niin, että pikkuhousut taisivat sen verran vilahtaa, että tarkkasilmäinen olisi voinut huomata niiden värin.

Miestä vastaan nostettiin syyte lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Oikeudessa käräjätuomari ja lautamiehet olivat yksimielisiä siitä, että kun mies oli riidan tuoksinassa tarranut alaikäisen tytön yöpaidanhelmaan niin tarkoituksena ei voinut olla mikään muu kuin pyrkimys saada seksuaalista kiihotusta. Mies tuomittiin maksamaan tytölle henkisistä kärsimyksistä 500 euron korvaukset. Lisäksi maksettavaksi tulivat sakot ja oikeudenkäyntikulut.


Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö - tapaus 3.
(Tapaus: Tuntematon.)

Mies oli ollut eräänä iltana autollaan kaupungin keskustan parkkipaikalla. Paikalle oli tullut kolme alaikäistä poikaa jotka olivat pikkuisen huppelissakin. He olivat kuitenkin jollakin tapaa miehelle tuttuja. Mies päästi pojat autoonsa jossa he hetken istuivat ja rupattelivat.

Miehen yllätys olikin melkoinen kun hän jonkun ajan kuluttua sai kutsun poliisikuulusteluun. Mitä hän nyt on tehnyt?!

Poliisikuulusteluissa selvisi, että miestä epäiltiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mies oli kuulemma tuolloin tuona iltana pyytänyt nuo kolme poikaa autoonsa ja saatuaan heidät autoonsa tarjonnut heille alkoholia ja kopeloinut poikia. Mies oli asiasta täysin eri mieltä. Kolme poikaa kuitenkin olivat aivan varmoja siitä mitä oli tapahtunut ja kertoivat kopeloinnista myös oikeudessa.

Mies kyseenalaisti poikien kertomukset ja totesi mm., että jos hän olisi jotain yrittänyt niin kyllä kolme poikaa olisivat varmasti hänelle vastaan laittaneet ja olisivat helposti pystyneet autosta poistumaankin.

Oikeus kuitenkin uskoi poikien kertomusta. Onhan se niin, että jos keski-ikäinen mies päästää iltasella kolme alaikäistä poikaa autoonsa niin ei tarkoituksen voi olla pelkästään jutella. Oikeus katsoi, että miehen ilmeisenä tarkoituksena oli lapset autoonsa päästämällä ollut tavoitella seksuaalista kiihotusta. Oikeus tuomitsi miehen maksamaan pojilla korvauksia sekä lisäksi tietysti oikeudenkäyntikulut ja sakot.



KESKUSTELE AIHEESTA.

Lisää tapauksesta 1:


Kopio käräjäoikeuden päätöksestä. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Korvaussumma yht. 5.500 euroa.

Se, että tekijä on ollut tekohetkellä humalassa ei siksi suoraan kiistänyt tekoja on
ollut ratkaisevaa. Olisiko asiaa auttanut jos tekijällä olisi ollut asianajaja?
"tyhmyydestä sakotetaan".
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Painetussa sanomalehdessä kerrottiin, että tekijä ei esittänyt oikeudelle
lääkärintodistuksia.


Käräjäoikeudessä tyttö kertoi, että tekijä ei millään tavalla puristellut rintaa
vaan ainoastaan laski kätensä rinnalle. Moni tietänee, että kun humalainen puhuu
niin hän saattaa tulla selittämään asiaa ja laskea toisen käden selkäpuolelle ja
toisen rinnuksille, ilman mitään seksuaalisia tarkoitusperiä.

Se, että joku pitelee hieroo toisen jalkaa/nilkkaa niin on aivan varmasti seksiä...

Kopio hovioikeuden päätöksestä. 5.500 euron korvaussummaan johtaneet teot.
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksen mukaan esim. yksittäiset
sukupuoliyhteydet oikeuttavat 1000 - 3000 euron korvauksiin. Tämä pitely on
oikeudessa rinnastettu sukupuoliyhteyteen.

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön korvausmäärät

Mitä tekee 15 -vuotias tyttö jos naapuri alkaa pidellä sillä tavalla ja isä ja äiti ovat
läsnä - hänkö vaan on ja katsoo mitä tuleman pitää?

Moni on todennut, että kyllä hän siinä tilanteessa huutaisi: ÄITII, ISÄÄ! ja huitoisi
naapurinmiehen muualle, eikä vaan olisi ja odottaisi.

Koittaisi lähetä pois paikalta jne. jne.

Mitä sinä olisit tehnyt?

Kuinka uskottavaa siis oikeasti on, että kyseessä on ollut seksi? Kiihotus?

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö - tuomioita. LUE!

Kiinnitä huomiota siihen mitä tehty ja paljonko korvauksia. Vertaa.