Oikeuskansleri kyseenalaistaa kuntien
internet-pöytäkirjojen "ei-julkinen" -merkinnät.
Useissa kunnissa on tapana merkitä internet -sivuilla
julkaistuihin pöytäkirjoihin osa käsitellyistä
asioita "ei-julkisiksi". Merkinnän asianmukaisuus tuli
oikeuskanslerin ratkaistavaksi kun harjavaltalainen ammattivalittaja,
julkishallinnon asiantuntija Petri Nurminen
teki asiasta kantelun.
Oikeuskanslerin mukaan merkintään voidaan kohdistaa
arvostelua koska sekä julkisia, että
salassapidettäviä asioita merkitään "ei-
julkisiksi" eikä pöytäkirjoissa ole ohjeita siitä,
että milloin tieto on mahdollisuus saada esim. kunnanvirastosta.
Apulaisoikeuskansleri:
"Internetissä julkaistavia
asiakirjoja toimitettaessa on huolehdittava siitä, että
asiakirjan asiasisältö pysyy
ymmärrettävänä. Eurajoen kunnan tapa merkitä
-sivuilleen pöytäkirjan asiakohtaan ainoastaan toteamus,
että asia on 'ei-julkinen' ilman selvitystä siitä,
mitä asia on koskenut, on ongelmallinen tiedottamisen ja
hyvän hallintotavan kannalta."
Eurajoen kunta toteaa selvityksessään, että "ei
julkisiksi" on merkitty sellaisia julkisia asioita joiden tiedottamista
ei ole pidetty hyvän tavan mukaisena. Eurajoen kunnan mukaan
tällainen tieto on esimerkiksi työntekijän palkkatieto.
Ei julkisiksi on merkitty myös lain mukaan
salassapidettävät asiat. Näin on menetelty koska kunnan
käyttämä asianhallintajärjestelmä ei
mahdollista muunlaista merkintää.
* * *
Ongelman RATKAISU:
Useissa kunnissa on käytössa sama
asianhallintajärjestelmä kuin Eurajoellakin. Jotkut kunnat
ovat ratkaisseet ongelman laatimalla "ei-julkisista" ja "salaisista"
asioista oman pöytäkirjalehden jolloin netin asiakirjasivulle
tulee linkki "ei-julkinen" -päätökseen josta avautuva
pöytäkirjasivu ei ole päätössivu vaan
erillinen "lisäsivu" jolla kerrotaan joko, että
tämä päätös on salainen koska..., tai
tämä päätös on ei julkinen ja koskee..."
(Eurajoen kunta on noin viisi vuotta sitten saanut moitteet samasta asiasta).
|